Varma nousi neljä tähteä saaneiden yritysten joukkoon kiinteistöjen vastuullisuuden GRESB-arvioinnissa

Varma paransi roimasti sijoitustaan kiinteistöjen GRESB-vastuullisuusarvioinnissa

GRESB (Global Real Estate Sustainability Benchmark) on kiinteistö-, infra- ja sijoitusvarojen vastuullisuuden arviointiin ja benchmarkkaukseen käytettävä globaali työkalu ja viitekehys, jolla sijoittajat voivat vertailla vastuullisuuden suorituskykyään. Kiinteistösijoittajat hyödyntävät kansainvälistä työkalua vastuullisuustyönsä arviointiin ja kehittämiseen.

GRESB-arvioinnissa tarkastellaan kiinteistöjen vastuullisuutta koko suoran kiinteistösalkun tasolla. Siinä arvioidaan mm. kiinteistöjen vastuullisuusriskejä ja -mahdollisuuksia, energian- ja vedenkulutusta, kasvihuonekaasupäästöjä ja ympäristöjohtamisjärjestelmiä. Lisäksi arvioinnin kohteena on yhtiön yritysvastuun periaatteet ja niiden johtaminen.

Varma osallistui tänä vuonna kolmatta kertaa GRESB-arviointiin ja sai pisteitä 82/100:sta, kun arvioinnin ensikertalaisena vuonna 2019 yhtiö ylsi 68 pisteeseen. Varman verrokkiryhmä – 113 sijoittajan joukko – sai arvioinnissa keskimäärin 69 pistettä. Varma sai Green Star -tunnustuksen vastuullisuustyöstään ja sijoittui 10. sijalle 113 pohjoiseurooppalaisten sijoittajan joukossa.

– Meillä on ollut iso vaihde silmässä kiinteistöjen vastuullisuustyössä, mikä näkyy nyt GRESB-tuloksemme roimassa paranemisessa. Olemme saaneet kevennettyä kiinteistöjemme päästöjä peräti 47 prosenttia vuodesta 2015, ja töitä tehdään jatkuvasti mm. kiertotalouden edistämiseksi. Lisäksi yhä useampi kiinteistömme on tulevaisuudessa ympäristösertifioitu, kertoo Varman kiinteistösijoituksista vastaava johtaja Sampsa Ratia.

Vastuullisuuslinjauksista ja johtamisesta täydet pisteet

GRESB-arvioinnissa sijoittajat saavat tähtiluokituksen. Varma ylsi nyt ensimmäisen kerran 4 tähteen (maksimi 5). Tähtiluokitukset riippuvat vuosittain kanssaosallistujien pisteytyksistä.

– Olemme iloisia ja ylpeitä arviointimenestyksestämme. Pistemäärää tärkeämpää meille on kuitenkin se, että voimme hyödyntää arviointia yhtenä työkaluna kiinteistöjen vastuullisuuden kehittämisessä ja toisaalta saamme ulkopuolisen arvion siitä, miten vastuullisuustyömme vertautuu kansainvälisesti, sanoo Varman kiinteistöjen vastuullisuustyötä koordinoiva kiinteistösijoituspäällikkö Johanna Haikala.

Arvioinnin mukaan Varmalla on yhä parannettavaa mm. kulutustietojen kattavuudessa, ilmastoriskien taloudellisten vaikutusten arvioinnissa ja vuokralaisten sitouttamisessa.

Varma sai erityisen hyvät pisteet mm. vastuullisuuslinjauksista ja niiden johtamisesta. Varman tavoitteena on sijoitussalkun hiilineutraalisuus vuoteen 2035 mennessä.

– Tavoitteemme on, että kiinteistöjen sähkö on päästötöntä vuoteen 2025 mennessä ja lämpö päästötöntä 2030 mennessä. Aiomme puolittaa asuntokantamme päästöt 2023 mennessä mm. maalämpöä hyödyntämällä, Johanna Haikala kertoo.

Varma on nyt siirtymässä käyttämään suuressa osassa asuntokantaansa kiinteistöjen lämmönlähteenä lämpöpumppuja. Lämpöpumppuja ja aurinkopaneeleja asennetaan 36 asuinkerrostaloon.

– Osassa kerrostaloista maalämpö korvaa kaukolämmön kokonaan, mikä on myös taloudellisesti järkevä ratkaisu nyt, kun kaukolämmön hinta on nousussa, Johanna Haikala kertoo.

GRESB Real Estate Assessment (REA) on maailmanlaajuisesti vuosittain toteutettava arvio, johon osallistui tänä vuonna 1520 yritystä ja rahastoa 64 eri maasta. Arviointi perustuu raportointivuoteen 2020.

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla yli 900 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2020 Varman maksutulo oli 4,9 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 6,0 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli kesäkuun 2021 lopussa 55,0 miljardia euroa.

Lue myös: Varma paransi huimasti kiinteistöjen vastuullisuuden GRESB-arvioinnissa.

Lue myös: Varma sai kiinteistöjen vastuullisuuden vuoden 2022 GRESB-arvioinnissa jälleen neljä tähteä.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä