Hybridityömallia suunnittelevan muistilista – älä jätä näitä seitsemää asiaa huomioimatta!

Kolme ihmistä palaverissa

Työelämän murros tarkoittaa monen tietotyöläisen kohdalla työntekoa vuorotellen lähityössä ja etätyöpisteellä. Saatamme helposti kuvitella, että onnistuneen hybridimallin suunnittelu tarkoittaa vain lähityöpäivien sopimista työntekijöiden kesken. Se on sitä, mutta myös paljon enemmän – tutustu alla seitsemän asian muistilistaan ajatustyösi tueksi, kun kehität organisaationne uutta työnteon mallia.

Ennen suurten linjavetojen tekoa perustavien kysymysten tutkiminen kannattaa. Mitä hybridityö työpaikallamme tarkoittaa? Mihin päätös perustuu ja miten siitä on organisaatiossamme viestitty?

Kriittinen ajattelu suunnitteluvaiheessa kannattaa, sillä hyvin harkittu ja perusteltu päätös kantaa pitkälle. Yrityksen tehokkuus pysyy entisellään tai jopa kasvaa, kun henkilöstö tuntee, että heidän hyvinvoinnistaan todella huolehditaan.

1. Mitä työntekijäsi haluavat?

On väärin kuvitella, että työntekijät haluavat jäädä etätyöpisteilleen hamaan tulevaisuuteen asti. Tilastot saattavat kuitenkin yllättää, sillä työntekijäkokemuksia tuottavan Leesmanin mukaan 63 % työntekijöistä haluaa palata lähityöhön vähintään kahdeksi päiväksi viikossa.

Toimistot tulevat jatkossakin pysymään organisaatioiden ytimessä.

2. Kuinka johdat organisaation uuteen työnteon malliin?

Kun päätös hybridimallista tehdään, on sen viestinnässä oltava johdonmukainen, muttei ehdoton. Näin suuren muutoksen edessä on tiedostettava, että mallia on paranneltava henkilöstön palautteen ja tehtyjen havaintojen perusteella.

Tiivistimme kehitystyösi tueksi kolmiportaisen kehitysmallin:

  • Kysy ja kuuntele
  • Linjaa ja ohjeista
  • Tarkkaile ja kehitä


Kerromme seuraavaksi tarkemmin mallin jokaisesta portaasta.

3. Kysy ja kuuntele

Työntekijäsi haluavat vaikuttaa siihen, missä työtä tulevaisuudessa tehdään. Muista silloin huolehtia siitä, että osasto- ja tiimitasolla mielipiteitä tilanteen kehittymisestä kerätään tasaisin väliajoin ja että palautetta käytetään mallin parantamiseksi.

Lukuvinkki: Hybridityöopas – näin luot vetovoimaisen toimiston

4. Linjaa ja ohjeista

Kun päätös yhteistyömallista tehdään, on otettava huomioon yhteisesti päätettävät asiat. Niitä voivat olla viikkokohtaisten lähityöpäivien määrä, viestintä etätyöskentelypäivinä, ja niin edelleen. Tämän ohjeistuksen selkeä viestiminen on automaattinen indikaattori työntekijälle siitä, että hänen työnantajallaan on asia hallussa.

5. Tarkkaile ja kehitä

Uuden tilanteen edessä muutoksille on annettava aikaa. Kehitä kuitenkin tarpeeksi kevyt, mutta helposti seurattava malli, jonka mukaan keskustellet organisaation avainhenkilöiden kanssa edistyksistä ja muutoksista. Se helpottaa kehityssuunnan seuraamista ja asioihin ennakoivaa tarttumista.

6. Millainen on vetovoimainen toimisto?

Ydinajatuksena on, että toimisto nähdään paikkana, jonne halutaan lähteä. Vetovoimaisen toimiston luomiseen ei ole selkeää kaavaa, mutta muista kartoittaa vähintään nämä pääseikat:

  • Miten yrityskulttuuri edistää työntekijöidesi viihtyvyyttä?
  • Palveleeko työtila kaikkia sen työntekijöitä?
  • Kuinka työtilassa voidaan yhdistää yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta?
  • Onko työpaikka työntekijöiden terveyden kannalta turvallinen paikka?
  • Kannustaako toimiston sijainti tulemaan paikan päälle?


Lukuvinkki: Nämä 5 kysymystä auttavat sinua toimiston vetovoiman lisäämisessä »

7. Onko toimitilaratkaisusi päivityksen tarpeessa?

Tämä on erinomainen hetki tarkastella työntekoa yrityksessä laajemmin ja tehdä arvio myös siitä, minkälainen tila palvelee työyhteisön ja yrityksen tarpeita parhaiten.

Lukuvinkki: Onko toimitilasi vuokrasopimus päättymässä 2 vuoden sisällä? Nyt on oikea aika miettiä nämä 4 asiaa

Uusi toimitila merkitsee työyhteisölle virkistävää uuden alkua. Valoisampi, ilmeeltään modernin tyylikäs ja liikenneyhteyksiltään parempi toimipiste voi olla monelle kotitoimistoa houkuttavampi vaihtoehto. Työyhteisön hyvinvoinnin edistämisen lisäksi kompaktimpi toimisto tuo myös taloudellisia säästöjä.

Siispä – jos toimitilojen päivittäminen kohtaamaan yrityksesi muuttuvat tarpeet kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta, me Varmassa olemme valmiita auttamaan. Alla neljä syytä siihen, miksi asiakkaamme valitsevat meidät:

  1. Varma omistaa kaikki vuokraamansa kiinteistöt. Kaikki kiinteistöt ovat siten hyväkuntoisia ja peruskorjattuja.
  2. Varmalla neuvottelet vuokrasopimuksen suoraan henkilökohtaisen asiantuntijasi kanssa. Ei enää raskasta byrokratiaa.
  3. Kommunikaatio on läpinäkyvää. Kaikista kiinteistöjä koskevista muutoksista sinulle viestii henkilökohtainen asiantuntijasi.
  4. Olemme vastuullinen sijoittaja. Kiinteistösijoitustoimintamme keskiössä on asiakkaidemme tyytyväisyys ja kiinteistöjemme ympäristövaikutusten minimointi.


Kuulostaako hyvältä? Voit tutkia tällä hetkellä vapaana olevia toimitiloja verkkosivuiltamme tai ottaa suoraan yhteyttä Asset Manageriimme, joka kartoittaa yrityksellesi uuden kodin.

Ota yhteyttä

Katso vapaat toimitilamme

Katso vapaat tilat suosituimmissa sijainneissa: Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere

Voisit olla kiinnostunut myös näistä