Varma teki vihreän diilin purkujätteistä

Varma tehostaa rakennushankkeissa syntyvien purkujätteiden käsittelyä ja kierrätystä osana ilmasto- ja kiertotaloustavoitteitaan.

Yhtenä tärkeänä työkaluna on ympäristöministeriön ja elinkeinoelämän välinen Green Deal-sopimus, johon Varma on liittynyt ensimmäisten yritysten joukossa.

Suomessa syntyy vuosittain noin 1,6 miljoonaa tonnia rakennus- ja purkujätettä. Tästä määrästä noin 85 prosenttia kertyy korjaamisesta ja kokonaisten rakennusten purkamisesta uusien tieltä.

EU:n jätedirektiivi edellyttää, että vaarattomaksi luokitellun rakennus- ja purkujätteen materiaalihyödyntämisaste nousee jo kuluvana vuonna vähintään 70 prosenttiin. Tuoreimpien arvioiden mukaan Suomessa ollaan tavoitteesta jäljessä noin 15 prosenttiyksikköä.

Varma on merkittävä kotimainen kiinteistöjen omistaja ja rakennuttaja

Yhtiöllä on noin 4 000 asuntoa sekä kymmeniä toimisto- ja liikekiinteistöjä eri puolilla Suomea. Uudiskohteiden lisäksi se toteuttaa kiinteistöissään korjaus- ja muutostöitä, joista syntyy aina myös rakennus- ja purkujätettä.

Nyt nämä materiaalivirrat aiotaan saada entistä paremmin hallintaan ja uusiokäyttöön. Varma onkin liittynyt kestävän purkamisen Green Deal -sopimukseen ensimmäisten yritysten joukossa. Varma on kiinteistö- ja rakennusalan järjestön RAKLI:n jäsenyritys.

Green Dealin tavoitteena on tehostaa purkujätteen lajittelua, kierrätystä ja hyötykäyttöä. Sopimus on voimassa vuoteen 2025 saakka.

Kiertotalous on tärkeä osa vastuullisuutta

Green Deal -sopimukseen liittymällä Varma on sitoutunut kehittämään jätteiden käsittelyä ja purkukäytäntöjä rakennuttamissaan ja korjaamissaan kohteissa, kertoo Varman kiinteistökehitysjohtaja Sari Raunio.

Kiinteistökehitysjohtaja Sari Raunion mukaan ”vihreälle diilille” löytyy selkeät perusteet Varman omista vastuullisuus- ja ympäristötavoitteista. Samalla sopimus osoittaa, että kyseisten tavoitteiden eteen tehdään myös konkreettisia tekoja.

Yhtenä tärkeänä etappina on vuosi 2030, jolloin tavoitteen mukaan Varman kiinteistöt ovat energiankulutuksen osalta päästöttömiä.

– Olemme sitoutuneet siihen, että oma toimintamme on linjassa Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitteen kanssa. Se tarkoittaa hiilijalanjäljen pienentämistä, ilmastoriskien tunnistamista, hallintaa ja raportointia sekä kiertotalouden edistämistä kaikessa toiminnassamme, Raunio toteaa.

Green Deal -sopimuksen myötä Varman on kehitettävä jätteiden käsittely- ja purkukäytäntöjä rakennuttamissaan ja korjaamissaan kohteissa.

Näillä työmailla on heti alussa tehtävä kattava purkukartoitus, jossa asetetaan tavoitteet eri materiaalien erilliskeräykselle, uudelleenkäytölle ja kierrätykselle. Tavoitteiden täyttymistä myös seurataan. Työmailla syntyvistä purkumateriaaleista laaditaan ennakkoraportti.

Ensimmäisenä askeleena 70 prosentin taso


Green Dealiin liittyneellä yrityksellä on myös tiedotusvelvoite. Yrityksen on jaettava aktiivisesti tietoa tarjolle tulevista materiaaleista alan toimijoille, jotka esimerkiksi tekevät purkukartoituksia tai peruskorjauksia ja purkutöitä.

Sopimus kannustaa hyödyntämään tiedonvälityksessä myös verkkopohjaisia alustoja, jotta purkumateriaaleille ja komponenteille löydetään mahdollisimman nopeasti ja sujuvasti uutta käyttöä ympäri Suomea.

– Tavoitteena on, että pääsemme 70 prosentin kierrätysasteeseen vielä kuluvana vuonna. Kun tuo tavoite saavutetaan, on tarkoitus kehittää kierrätysasioita askel askeleelta parempaan, Raunio toteaa.

Purkujätettä syntyy paitsi vanhojen kiinteistöjen purku- ja korjaustöistä myös käyttötarkoituksen muutoksista, kuten esimerkiksi toimistotilojen muuttamisesta asuin- tai hotellikäyttöön.

– Kaikelle käyttökelpoiselle materiaalille ja rakennusosille, kuten ikkunoille, oville ja kalusteille, pyritään löytämään uusia kohteita erilaisten verkkopalvelujen ja markkinapaikkojen, esimerkiksi Materiaalitorin avulla.

– Tätä kautta rakennusmateriaalit voivat päätyä esimerkiksi entisöinti- ja korjausprojekteihin ja rakennusalan yritysten käyttöön.  Hyödynnämme käyttökelpoisia materiaaleja soveltuvin osin myös Varman omilla työmailla, Raunio kertoo.

Sari Raunio

Kiinteistökehitysjohtaja

Voisit olla kiinnostunut myös näistä