Eräänä heinäkuisena sunnuntai-iltana Henri Lahtinen heräsi kotipihansa nurmikolta naapurin miehen ravisteluihin. Hän oli ollut leikkaamassa ruohoa ja pyörtynyt.
– Siitä lähdettiin sitten sairaalaan, tutkimuksiin, osastojaksoille ja pitkille sairauslomille. Olin sairastunut burn outiin, Lahtinen kertoo.
Hän muistelee tehneensä logistiikka-alan yrityksen esihenkilönä jopa 80 tunnin työviikkoja. Olo ei ollut parantunut, vaikka hän oli hakeutunut oma-aloitteisesti toiseen yritykseen ja omasta mielestään kevyempiin työtehtäviin.
Lahtinen miettii, että yhtenä syynä ongelmiin oli hänen luonteensa ja asenteensa.
– Ajattelin aina, että hoidan itse kaiken. En osannut delegoida tehtäviä, enkä tainnut edes kertoa muille, että minulla on liikaa töitä ja kuormitusta.
”Tällainen ukkeli olisi tarjolla”
Lahtinen, 45, tunsi olevansa liian nuori eläkkeelle. Tulevaisuus ja omat voimavarat kuitenkin mietityttivät.
– Kun on sairastanut pitkään, menee helposti sairasmoodiin. Minäkin näin yhdessä vaiheessa itseni vain sairaana enkä osannut katsoa tulevaisuuteen. Oli tärkeää, kun ymmärsin muiden avulla, että muutos on mahdollinen.
Lahtinen iloitsi, kun Varma myönsi hänelle ammatillista kuntoutusta ja hän sai rinnalleen Spring House Oy:n työkykyvalmentajan Joonas Vetämäjärven.
Kun miehet olivat tutustuneet ja laatineet yhdessä kuntoutussuunnitelman, vuorossa oli työkokeilupaikan etsiminen. Lahtinen halusi jatkaa logistiikka-alalla, mutta niin, että alaisia ja vastuuta ei olisi aivan yhtä paljon kuin ennen.
– Ideoimme yhdessä Henkan kanssa mahdollisia työpaikkoja, ja olin yhteydessä työnantajiin. Koska nykyinen työmarkkinatilanne on vaikea, tähtäimessämme oli ensiksi palkaton työkokeilu, sillä sellainen on helpompi löytää kuin palkallinen, Vetämäjärvi kertoo.
– Pistimme kiertämään sanaa, että tällainen ukkeli olisi tarjolla, Lahtinen täydentää ja naurahtaa.
Hänen mukaansa työkykyvalmentajasta on ollut valtavasti apua.
– Itselläni ei ollut vielä tuolloin voimia lähettää ympäriinsä hakupapereita ja hoitaa byrokratiaa. Joonaksen kautta onnistuivat myös esimerkiksi yhteydenpito ja raportit Varmaan, Lahtinen mainitsee.
– Olen saanut matkan varrella paljon hyviä työkaluja ja elämänohjeita. Tunnistan nykyään nopeasti, jos jokin asia on liikaa ja seinä nousee vastaan. Olen oppinut hellittämään kontrollifriikin asenteestani ja delegoimaan tehtäviä, Henri Lahtinen kertoo.
Varovasti liikkeelle
Hemmon Kuljetus Oy:n toimitusjohtaja Laura Akin kertoo, että vaikka yhtiöllä ei juuri silloin ollut lisätyövoiman tarvetta, Lahtinen-Vetämäjärvi-parivaljakon tarjous kiinnosti. Liedossa toimiva Hemmon Kuljetus tarjoaa kuljetus- ja terminaalipalveluita monipuolisesti eri asiakkaille.
– Meille oli jo entuudestaan hyviä kokemuksia työkokeiluun tulleista kuljettajista, joten halusimme katsoa, miten yhteistyö Henrin kanssa lähtisi käyntiin, Akin mainitsee.
Pyörtyminen kotipihalla oli tapahtunut kesällä 2024. Lahtinen aloitti Hemmon Kuljetuksessa joulukuussa 2024, aluksi kolmen kuukauden mittaisella palkattomalla työkokeilulla, kevennetyllä työajalla ja tehtävämäärällä.
– Palasin ikään kuin ruohonjuuritasolle. Lähdin liikkeelle varovaisesti ja omalla tahdillani. Työaikaani ja tehtäviäni laajennettiin sitten asteittain. Joonas tuli aina välillä moikkaamaan minua työpaikalle, kävimme asioita yhdessä läpi ja hän tsekkasi edistymistäni, Lahtinen kuvailee.
Terminaalien asiantuntija esihenkilöksi
Ensimmäistä kolmen kuukauden työkokeilujaksoa seurasi toinen samanpituinen, mutta palkallinen työkokeilujakso. Joonas Vetämäjärvi kiteyttää, että kykynsä osoittaneelle ammattilaiselle on maksettava palkkaa.
Sitten vuorossa oli kahden kuukauden työhönvalmennusjakso, jolloin Hemmon Kuljetuksen operatiivinen johtaja Tomi Mikkola opasti Lahtista syvemmälle talon tapoihin. Tämän jälkeen Lahtinen sai yrityksestä vakituisen työpaikan terminaalin ja varaston esihenkilönä.
– Meille oli käynyt nopeasti selväksi, että Henri pystyy työhön ja että hän täydentää osaamistamme erinomaisesti. Valtaosa henkilöstöstämme tulee kuljetusmaailmasta, mutta Henri on terminaali-, varasto- ja sisälogistiikan asiantuntija. Hänen ideoilleen on paljon käyttöä, sillä olemme viime vuosina laajentaneet voimakkaasti terminaalipalveluitamme, Laura Akin kertoo.
– On tärkeää, että esihenkilöt ja myös kollegat seuraavat, ettei kenelläkään ole liikaa töitä tai kuormitusta. Mahdollisiin ongelmiin kannattaa tarttua ajoissa, korostaa Hemmon Kuljetuksen toimitusjohtaja Laura Akin.
Kaikkea ei voi tehdä tänään
Henri Lahtinen arvioi olevansa nyt hyvässä kunnossa. Hän ei pelkää, että ongelmat uusiutuisivat.
– Olen saanut matkan varrella paljon hyviä työkaluja ja elämänohjeita. Tunnistan nykyään nopeasti, jos jokin asia on liikaa ja seinä nousee vastaan. Olen oppinut hellittämään kontrollifriikin asenteestani ja delegoimaan tehtäviä.
Lahtinen kertoo myös oppineensa, että vaikka työ olisi kuinka kiinnostavaa ja veisi mukanaan, se on vain työtä ja vain yksi osa elämää. Jos kaikki työt tehtäisiin tänään, niitä ei riittäisi enää huomiseksi. Monia asioita voi siirtää kalenterissa myös eteenpäin.
– Täällä, nykyisessä työpaikassani, tunnen myös, että en ole yksin. Täällä asioista voi puhua avoimesti.
Laura Akin pohtii, että työnantajalla on aina merkittävä rooli siinä, millainen työpaikan ilmapiiri on.
– On tärkeää, että esihenkilöt ja myös kollegat seuraavat, ettei kenelläkään ole liikaa töitä tai kuormitusta. Mahdollisiin ongelmiin kannattaa tarttua ajoissa, ennen kuin ne kasvavat liian suuriksi. Ennen kaikkea asioista pitää uskaltaa puhua, Akin painottaa.